Toisenvarainen

Kaikki pysähtyy.

Lehdet eivät kahise toisiaan vasten, lapset eivät juokse kilpaa.

Katseita ei lähetetä salassa eikä äänet kulje ilman halki.

Jopa ilma on seisahtanut.

Se ei ole ahdistusta. Se ei ole pelkoa.

Se on lintujen äänetöntä lentoa.

Se on liitoa kaiken yllä, vapautta.

Tunnen sen jaloissa, uudet askeleet.

Tunnen sen kädessä, uudet ystävät.

Näen sen silmillä, uudet ilot.

Tajuan sen mielessä, kaikella on tarkoitus.

Tunnen sen keveydessä, kiitollisuus.

Tunnen sen mielessä, onnellisuus.

Oli tarkoituskin, että juuret revittäisiin maasta.

Jäätäisiin vain katsomaan, mihin ne kasvavat uudestaan.

Oli tarkoituskin hapuilla uutta kasvupaikkaa, ja löytää lehdet uusille oksille.

Oli tarkoituskin kävellä pimeässä, yksin.

Etsiä kunnes löytää.

Olla hetki hiljaa ja tajuta.

Oli tarkoituskin tuntea pelkoa.

Sen jälkeen kiittää.

Oli tarkoituskin kokeilla ja sitten katua.

Kaikella oli tarkoituksensa.

Puu on kauniimpi kuin koskaan aijemmin.

Lehdet sovussa keskenään sulavammin kuin milloinkaan aijemmin.

Katseet rohkeampia ja ääni vahvempi.